Tällä poppoolla hoidettiin ensimmäistä autoliikettä. Kuvassa oikealta vasemmalle Erkki Laakkonen, Heikki Kuikka, Yrjö Laakkonen, Vilho Ratilainen ja Martti Paunimo.
Tässä 8 faktaa Laakkosen historiasta, joita et luultavasti tiennyt:
1. Tauno ja Aili Laakkonen kasvattivat kolme yritteliästä poikaa
Tauno Laakkonen aloitti Laakkosen liike-elämän valloituksen puutavarakaupasta. Perheeseen kuului vaimo Aili sekä kolme poikaa Reino, Yrjö ja Erkki. Pojat ja etenkin perheen vanhin poika Reino oppivat isäänsä auttaessaan nopeasti kaupan ja yrittämisen lait.
Puhevalpas Tauno Laakkonen tiesi jo varhain hyvien suhteiden merkityksen. “Meillä kävi paljon vieraita, isäni asiakkaita ja muita liikemiehiä, ja äidillä riitti kahvia sota-aikaankin. Kun isä tuli Helsingistä ja avasi vanhan nahkaisen kapsäkkinsä, se oli usein täynnä kahvia.”, muisteli poika Reino Laakkonen.
Myöhemmin aikuisiällä Reino ja Yrjö jatkoivat perheyrityksen pyörittämistä eri tehtävissä, ja Erkki toteutti pitkä-aikaisen unelmansa ja muutti Kanadaan hevosbisneksen pariin.
Aili Laakkosella oli täysi työ kasvattaessa kolmea poikaansa Reinoa, Yrjöä ja Erkkiä.
2. Kaikki alkoi puusta
Laakkonen suvun liiketoiminnan juuret ovat peräisin puutavarakaupasta. Vuonna 1943 Tauno Laakkonen loi puutavarakaupasta osakeyhtiön, Pohjois-Karjalan Puu Oy:n. Yhtiöstä kasvoi maan toiseksi suurin yksityinen erikoispuutavaran ja pyöreän puun ostaja ja viejä.
Polttopuun kauppa nimittäin kävi hyvin jo ennen sotia ja vielä pari vuosikymmentä sen jälkeen. Helsingissä ostajia oli parhaimmillaan jopa puolitoistasataa kiinteistöä, joiden polttopuuhuolto oli Laakkosen liikkeen käsissä. Suurimpia ostajia olivat kuitenkin suuret yritykset Kesko ja Paulig.
3. Vaihto puukaupasta autokauppaan on peräisin Unkarin moottoripyöristä
Vaihdos puukaupasta autokauppaan tapahtui luontevasti mutta yllättäen. Vuonna 1958 puukauppa möi Unkariin käsin kuorittua kaivospuuta 50 000 kuutiota. Maksuvälineenä ei käytetty rahaa, vaan 300 kappaletta Pannonia- ja Danubia moottoripyöriä. Pyörät myivät Joensuussa kuin kuumille kiville.
4. Ensimmäinen autoliike avattiin 12.7.1960
Vuonna 1960, vain pari vuotta ennen autokaupan vapautumista, isä Tauno ja vanhin poika Reino tekivät oikea-aikaisen oivalluksen ja perustivat autoliikkeen Joensuuhun. Joensuun Autokalusto perustettiin 1. heinäkuuta 1960 osoitteeseen Torikatu 11. Ensimmäinen autonäyttely pidettiin 12.heinäkuuta. Tauno ei kuitenkaan ehtinyt nauttia uudesta toimialasta kuin hetken, sillä hän menehtyi 17.7.1960 täytettyään muutamaa päivää ennen 64 vuotta. Isänsä kuoltua, 27-vuotiaasta Reino Laakkosesta tuli yhtiön toimitusjohtaja.
5. Ensimmäiset automerkit
Autoliike sai Autola Oy:n Rootes-Yhtymän edustukset: Hillman-, Humber- sekä Sunbeam-henkilöautot. Liikkeestä löytyi myös Commer-pakettiautot, sekä Joensuun ensimmäiset Volkswagen-mallit.
6. Laakkonen myi idän kulta-autoja
1960-luvulla länsiautojen tuonti oli säännösteltyä, ja asiakkaiden tyydyttämiseen jouduttiin käyttämään monenlaisia keinoja. 60-luku olikin Popedan, Volgan, Moskvitshin ja Ifan kulta-aikaa.
7. Etusijalla ostajista olivat metsäfirmat, keinosiementäjät ja lääkärit
Volkswagen oli 60-luvulla erittäin kovassa huudossa. “Jonossa saattoi olla odottamassa 500 asiakasta ja kiintiö oli 30 autoa vuodessa. Etusijalla olivat metsäfirmat, keinosiementäjät, lääkärit ja muut yhteiskunnan toimivuushuollon kannalta tärkeät tahot”, muistelivat Reino ja Yrjö Laakkonen.
8. Kekseliäät veljekset perustavat vihjejärjestelmän
Kaupan edistämiseksi kekseliäät veljekset perustivat vihjejärjestelmän, jolla saatiin tietoon, mistä talosta oltiin autokoulussa, suoritettu ajokortti tai muuten auton hankinnassa. Tietoverkko koostui autokuskeista, korjaamomiehistä, taksimiehistä, kahvilanpitäjistä ja palkinnoksi hyvästä vihjeestä sai konjakkipullon.
Veljekset itse kiersivät ovelta ovelle pitkin Pohjois-Karjalan pitäjiä myydessään autoja ja luodessaan pitkäkestoista asiakasverkostoa.