Etäkauppa ja peruuttamisoikeus

Ehtojen soveltamisala 

Näitä etämyyntiehtoja sovelletaan ainoastaan tilanteisiin, joissa kuluttaja-asiakas on ostanut ajoneuvon Kuluttajansuojalain 6 luvun 7 §:n tarkoittamalla etämyyntisopimuksella eli sopimus ajoneuvokaupasta on tehty käyttäen etäviestintä (esim. puhelin, sähköposti, myyntiportaali) ilman, että osapuolet ovat olleet yhtä aikaa läsnä sopimusta tehtäessä. 

Asiakkaalla on ajoneuvon luovutustilanteessa aina oikeus tarkastaa sen kunto ja toimivuus ennen ostopäätöstä. Asiakkaalla on myös oikeus jälkikäteen käyttää etäkaupan peruuttamisoikeutta ja peruuttaa etäkauppana tehty sopimus. 

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi asiakkaan tulee tehdä peruutusilmoitus, joka on tehty 14 vuorokauden kuluessa kaupan kohteena olleen ajoneuvon vastaanottamisesta. Jos peruuttamisajan viimeinen päivä on lauantai tai pyhäpäivä, ilmoituksen voi tehdä vielä ensimmäisenä arkipäivänä. Sopimuksen peruuttamisesta tulee tehdä ilmoitus kirjallisesti esimerkiksi sähköpostilla osoitteeseen  [email protected] .

Ilmoittamiseen voi käyttää liitteenä olevaa peruuttamislomaketta

Muut peruuttamisen vaikutukset ja ehdot 

Peruutusehdot koskevat vain kuluttaja-asiakkaille tehtyjä sopimuksia. 

Jos sopimus peruutetaan, asiakkaalle palautetaan kaikki saadut suoritukset pl. sopimuksessa mainitut mahdolliset muut muodostuneet kustannukset. Myös edullisimman vakiotoimitustavan kuljetuskustannukset palautetaan, jos ne on asiakkaalta erikseen veloitettu. Kuljetuskustannuksia ei kuitenkaan palauteta, jos asiakas on itse valinnut perustoimitusta kalliimman toimitustavan. 

Ajoneuvo ja sen kauppaan sisältyneet lisävarusteet luovutetaan mahdollisimman pian  peruutusilmoituksen jälkeen myyjäliikkeen edustajalle, viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Asiakkaalla on velvollisuus peruutustilanteessa palauttaa ajoneuvo myyjälle siihen toimipisteeseen josta se on toimitettu sekä vastata mahdollisista palauttamisesta aiheutuvista kustannuksista, joista auton kuljetus on arviolta 400 €. Asiakkaalla on vastuu vastaanottamastaan ajoneuvosta ja velvollisuus huolehtia, että ajoneuvo säilyy muuttumattomana asiakkaan hallintaoikeuden ajan. Asiakkaalla on oikeus tutustua ajoneuvoon vastaavalla tavalla kuin asiakas tutustuu ajoneuvoon liiketilassa tehtävässä kaupassa.  

Asiakas vastaa ajoneuvon arvon alenemisesta ajoneuvon käyttöönottamisen jälkeen. Uusi ajoneuvo katsotaan otetuksi käyttöön mikäli sillä on ajettu, riippumatta kilometrimäärästä. Vaihtoauton ollessa kyseessä ajoneuvo katsotaan otetuksi käyttöön, mikäli sillä on ajettu enemmän kuin 100 km. Asiakas vastaa lisäksi mahdollisesta ajoneuvon arvon alenemisesta, joka on seurausta muusta kuin ajoneuvon normaalista käytöstä. Kun asiakas palauttaa ajoneuvon, niin sen kunto lisävarusteineen tarkistetaan ja arvioidaan myyjän toimesta. Ajoneuvo ja sen lisävarusteiden tulee vastata kunnoltaan luovutushetken kuntoa, kun se on luovutettu asiakkaan hallintaan. Mikäli ajoneuvossa tai tuotteessa on osamaksurahoitus, vähennetään palautettavasta summasta mahdollisesti jäljellä oleva luotto (maksetaan rahoitusyhtiölle) sekä siihen liittyvät rahoituskustannukset (korko, perustamiskulut jne.). 

Ajoneuvon käyttöönoton jälkeen myyjällä on oikeus veloittaa asiakasta ajoneuvoon kertyneiden kilometrien osalta seuraavasti.  

Kun käytetyn ajoneuvon kauppahinta on alle 15.000€ veloitus on 0,20 €/km. Kauppahinnan ollessa 15.000€ - 30.000€ veloitus on 0,30€/km ja kappahinnaltaan yli 30.000€ osalta 0,40€/km. Kustannukset veloitetaan toteutuneen ajosuoritteen mukaisesti.  

Kilometrien kertyminen lasketaan alkavaksi siitä hetkestä, kun auto on luovutettu asiakkaalle ja päättyminen kun auto palautuu myyjälle. Veloitus lasketaan kuitenkin jokaiselta alkavalta kilometriltä vasta sen jälkeen, kun asiakas on ajanut ajoneuvolla yli 100 km (käytetty auto). Joka lasketaan asiakkaan normaaliksi koeajoksi. Ajoneuvoon kertyneet ajokilometrit tarkistetaan ajoneuvon palautuksen yhteydessä.  

Uuden ajoneuvon arvonaleneminen katsotaan aina tapauskohtaiseesti toteutuneen arvonaleneman mukaisesti. 

Asiakkaalla on velvollisuus korvata km-veloituksen lisäksi kaikki asiakkaan hallinta-aikana syntyneet mahdolliset ajoneuvon vauriot. Sopimukseen liittyvät veloitukset ja palautukset. Jos asiakas on oikeutettu palautuksiin, niin maksusuorituksen palautus voidaan suorittaa asiakkaalle vasta kun ajoneuvo on palautettu myyjälle ja asiakkaan peruuttamisilmoitus on tehty 14 vrk:n määräajan sisällä ajoneuvon luovutuksesta.  

Mahdolliset veloitukset asiakkaalta ajoneuvon kilometrivelotuksiin tai muuhun kuntoon tai sen puutteisiin liittyen veloitetaan erikseen asiakkaalta heti ajoneuvon palautuksen jälkeen.  

Jos asiakas palauttaa ajoneuvon, niin palautettavasta kauppasummasta vähennetään ensin sopimuksen mukaisesti kaikki mahdolliset asiakkaan hallinta-aikana ajoneuvoon muodostuneet kulut sopimuksen mukaisesti. Mikäli asiakkaalle ei kohdistu kaupasta palautettavaa kauppahinnan osuutta, niin mahdolliset muut kulut veloitetaan asiakkaalta erillisellä laskulla. Mikäli asiakas on antanut vaihdossa ajoneuvon, palautetaan peruutustilanteissa vaihdossa annettu ajoneuvo. Jos vaihdossa annettuun ajoneuvoon on myyjän toimesta tehty sen arvoa parantavia muutoksia esim. puhdistamalla, korjaamalla tai muutoin kunnostamalla, sitoutuu asiakas korvaamaan myyjälle tehdyt muutokset täysimääräisesti. 

Mikäli vaihdossa annettu ajoneuvo on ehditty myydä ennen peruutushetkeä, palauttaa myyjä asiakkaalle vaihtoauton arvon.